Loppu eläkeläisköyhyydelle

Kaakkois-Suomen Vasemmistoliito vaatii pikaista puuttumista eläkeköyhyyteen. Sipilän hallituksen toteuttamat heikennykset sosiaaliturvaan sekä peruspalveluihin ovat kurittaneet rankasti pienituloisia eläkeläisiä. Tämä näkyy yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevien arjessa raa’asti.

Pienituloiset eläkeläiset ovat joutuneet hyvin tukalaan asemaan, jossa kansaneläkettä ja takuueläkettä saavien pienistä tuloista menee suhteettoman suuri osa terveyskuluihin. Olemme tilanteessa, jossa aivan liian moni joutuu jättämään tarvitsemansa hoidon tai lääkityksen hankkimatta tai joutuu eläkepäivillään velkakierteeseen näiden takia, piirikokous toteaa.

Li Andersson nosti vieraillessaan Kouvolassa esiin eläkeläisköyhyyden nykyisen hallituksen kansalaisia eriarvoistavan leikkaus- ja jäädytyspolitiikan seurauksena, sekä kertoi Vasemmistoliiton tavoitteet tilanteen korjaamiseksi.

Kansaneläkettä ja takuueläkettä tulee korottaa 50 eurolla, pitkän aikavälin tavoitteena kenenkään eläke ei saa jäädä alle 1000 euron, kertoo piirin puheenjohtaja Arja Tauria-Huttunen.

Kaakkois-Suomen Vasemmistoliitto jakaa huolen eläkeläisten köyhyydestä ja allekirjoittaa puolueen tavoitteen heidän asemansa parantamiseksi.

Lisätiedot:

Arja Tauria-Huttunen
Vasemmistoliiton Kaakkois-Suomen piirin puheenjohtaja
arjatauria(at)gmail.com
+358400675823